Noormarkun Tennisseura
Yleistä Noormarkun tennisseura on v. 1980 perustettu tenniksen erikoisseura,
jonka jäsenmäärä on vajaa 40.
Talvisin pelataan Isomäessä (Porin tennishalli).
Kesäisin pelataan Hultinpuiston tiilimurskapintaisilla kentillä, jotka seura rakennutti v 1989.
Nämä kentät paransivat tenniksen harrastusmahdollisuuksia Noormarkussa oleellisesti.
Yrityksille seura myy pelikaudeksi joko vakiovuoroja tai ns. mainospelivuoroja.
Mainospelivuoro tarkoittaa sitä, että yritys saa asentaa kentän verkkoaitaan
mainoksen n. 60 x 300 cm ja sen lisäksi saa pelivuoron.
Seura pyrkii järjestämään aikuisille ja nuorille alkeis- ja jatkokursseja.
Yritysten henkilökunnalle annamme myös pyydettäessä alkeisopetusta esim.
heidän omilla pelivuoroillaan. Ulkokentät otetaan käyttöön keväällä heti kun
ne ovat pelikunnossa ja pidetään auki syksyllä niin pitkään kuin mahdollista.
Seura järjestää keväisin perinteiset sisähallimestaruuskilpailut Urheilutalolla
sekä kesäisin mestaruuskilpailut Hultinpuiston ulkokentillä.
Yritykset voivat tukea seuran toimintaa myös mainostamalla itseään
seuran kotisivulla. Yhteistyökumppanit sivulle myydään logotilaa ja linkki
yrityksen omalle kotisivulle ks. tarkemmin hinnasto.